Byggnads-Ordning för Willmanstrands Stad af Hans Kejserliga Majestäts i Råder fastställd, att tills widare tjena till efterrättelse den 17 Augusti 1847

Kaupunkien yleinen rakennusjärjestys vahvistettiin vuonna 1856. Se ohjasi rakentamista yhdessä asemakaavojen kanssa. Useimmat suuriruhtinaskunnan kaupungeista olivat saaneet omat tai läänikohtaiset rakennusjärjestykset kuitenkin jo sitä ennen. Kaupunkien yleinen rakennusjärjestys yhtenäisti eri kaupunkien säännöt ja rakentamiskäytännöt. 1800-luvun puolivälistä lähtien maistraattien oli alistettava rakennuslupa-anomukset piirustuksineen kuvernöörin vahvistettavaksi. Kuvernöörien apuna olivat lääninarkkitehdit. Viipurin läänin maaherra kehotti lääninsä kaupunkeja tekemään puuttuvia palo- ja rakennusmääräyksiä syksyllä 1821. Lappeenrannassa asiaa ei pidetty kiireellisenä. Siihen ryhdyttiin vasta 1830-luvun lopulla. Senaatti vahvisti palojärjestyksen vuonna 1840. Rakennusjärjestykseen oli tehtävä muutoksia, jonka jälkeen senaatti vahvisti sen 1847.
Lappeenrannan rakennusjärjestys sisälsi yksityiskohtaisia ohjeita esimerkiksi rakennusluvan hakemisesta, talojen rakenteista ja katujen kunnossapidosta. Kaupunkirakenteen kannalta merkityksellisin muutos oli se, että kunkin tontin reunaan piti jättää 1,2 metriä leveä rakentamaton vyöhyke. Tonttien väliin muodostui 2,4 metrin levyinen palokuja. Aluksi riitti, että rakentamaton alue oli vain toisen tontin reunassa tai puoleksi molempien tonttien alueella. Palokujien muodostaminen vei aikansa, vaikka sitä helpottivat rakennettujen tonttien väliin jääneet puutarhatontit ja ryytimaat.